Tässä on hiukan tarinaa omista muistikuvistani Vehkaojan historian varrelta.

Maitotinki Vehkaojalle

Keväällä viimeistään lehmien päästessä ulos alkoi maitotinki Vehkaojan asukkaille. Suurimmillaan tinkijöiden määrä oli varmaan kesälomien aikaan ja viimeistään sitten, kun lehmät siirtyivät talviruokintaan. Maito ”väkevöityi”, sillä meillä ei ollut tuorerehusysteemiä, eikä väkevää maitoa kehdannut myydä, vaan se juotiin itse.

Tinkimaitoa oli kannuissa 2, 3 tai 4 litraa. Parhaana päivänä oli pyörän ritsillä 6 kannua ja 2 sarvissa.

Jokaisella tinkiläisellä oli 2 kannua, joista toinen odotti tyhjänä aamulla tullessa kuistilla. Aina ei muisti ollut toiminut ja piti kolkutella ovella, että sai tyhjän kannuun mukaansa. Kouluaikaan tietysti maito kulki kouluun mennessä ja tyhjä kannu palasi vasta illalla meille.

Lieneekö se aito lehmän maito ollut siten parempaa kuin kaupan maito, mutta joka paikastahan sitä rahaa meidänkin oli yritettävä saada, metsätyöt kun oli niin kausiluontoisia ja 60-luvun vaihteessa esim MH:n hevosajot loppuivat ja siirryttiin metsäautoteihin. Ne tietysti helpottivat onkimatkoja Kaukajärvelle

Ei ihme, kun kerran kaaduin Halisuolla ojaan, pari kannua tyhjeni. Pakkohan oli palata kotiin. Äiti oli jostain syystä pahalla päällä ja sanoi, että olisit kauhonut sitä maitoista vettä sieltä ojasta kannuun.

Että siinä sitä ohjetta elämälle.

Pöytä Huusarilta

Minä olen aina sanonut, että en ole mistään syrjästä kotoisin, vaan keskeltä korpea. Olen pienestä pitäen pelännyt tyttöjä. Muistan, kun Asta ekalla luokalla leikitytti ”mustaa miestä" ja kun olisin saanut Hautamäen Ullan kiinni, niin enpä uskaltanut koskea. Sitten ekaluokan jälkeen isä ja äiti ostivat Huusareilta ruokapöydän ja sitä hakiessa minä olin tietysti mukana, kun Risto isona poikana oli tuttu. Kun sitten Aulikki alkoi jutella minulle aivan kuin oltais parempiakin tuttuja (toki oltiin samalla luokalla), niin tuli mieleen, että eivät ne tytöt niin kamalia taida ollakaan.

On se pöytä varmaan Salmijärven keittiössä vieläkin.

Kolari

Kevätaurinko sulatteli viimeisiä lumiaan. Palokunnantalon edessä oli vielä keskellä korkea lumivalli, jonka ympäri pyöräpojat ”rossasivat”, vissiin Hallin TT-ajot muistissa. Odottelimme koulun iltavuoron alkua 4 luokalla -57.

Yhtäkkiä korvia vihloi hätäinen auton torvi., joka käänsi katseet tielle. Taipaleen suunnasta tuli auto, jonka tuulilasin yläkulmaan Jouko (Hurme) pyörineen iskeytyi rysähtäen. Pyörä lensi Maurin (Salminen) jalkojen juureen ja poika putosi hiekalle ilmalennon jälkeen. Jalan refleksinytkähdys ja sitten tuli hiljaisuus. Paikalle saapuneet aikuiset nostivat pojan autoon ja matka kohti lääkäriä ja sairaalaa alkoi.

Seuraavana koulupäivänä saapui tieto, että vajaa vuosi aikaisemmin luokallemme saapunut iloinen, hilpeä poika oli poistunut joukostamme.

Aurinko taipui pilveen ja nuoreen herkkään mieleen syöpyi lähtemätön varjo.

Mieleen jääneitä muistikuvia

Taivion Heikki otti minut pari kertaa polkupyörän tangolle, kun minä kävelin kouluun. Olihan siinä isona Valmetilla muistelemista.

Mustamäen Anteron kanssa eräänä syyspäivänä osuttiin samalle koulutielle ja Antero osasi oikotien kenttäalueen läpi piikkilankojen raosta sisäpuolelle. Kenttäalueella oli niin paljon mielenkiintoista tavaraa, että kouluun mennessä tuli lopulta melkoinen kiire. Sitten joskus myöhemmin, kun aitaa ei ollut, tuli käytyä joskus pitkänokka Blenheimin ohjaamossa 15-hallin pihassa pärisemässä, että mistähän se kiinnostus lentokoneisiin onkaan peräisin.

Ja ihan aikuisten oikeesti on mieleen jäänyt, kun Nymanin isot tytöt istutti minut potkukelkkaan Pitkänmäen päällä, kun oli niin liukas keli.

Lottasen Eikan kanssa käytiin Ahvenjärvellä pilkillä ja Koukkujärveen johtavan ojan varresta löytyi pari siististi saumattua putkea. Lienevätkö samoja tuotteita, kun Salmijärven omenapuiden vierestä ojasta kerran kaivettaessa löytyi. Isä muisteli, että kerran Ossille tuli kiire. Hän huomasi, että joku näki, kun hän kulki aitan takaa omenapuiden ohi. Miksei Ossi sillä kertaa kulkenut pihan läpi, kuten aiemmin? Miksi Niitossuon ojasta suunnistusrataa tehdessä löytyi tinattu kannellinen 10 kilon kurkkupurkki.

Kuka Vehkaojan pojista muuten tietää missä Salmijärven omenapuut olivat?

Mitä ”omenavarkaitako” (-:

(toivottavasti) jatkuu...