Sadan perheen kylä? / Pauli Sumanen

Muuttoa Vehkaojalle en muista, sillä isä kulki aluksi kuorma-auton lavalla tehtaalle Jämsästä, missä olen syntynyt 1943. Veljeni Pertti on syntynyt Kuorevedellä 1945 eli silloin olimme jo Vehkaojalla. Asuin Vehkaojalla 11-vuotiaaksi asti eli psykologien mukaan tärkeimmän lapsuusikäni.

Paras kaverini oli Huuskan Jorma, jonka keinuhevosta taisin kadehtia, koska ostin tässä hiljan itselleni samanalaisen. Omista pikkupoika-ajan leluistani en muista muuta kuin puukon. Onhan minulla vieläkin näkyvissä sormissa yli 10 arpea. Jorman kanssa meillä meni paljon energiaa, kun yritimme häivyttää pikkuveljemme kannoiltamme. Vanhemmiltamme saimme tästä toruja, sillä tarkoitus kai oli, että meidän piti kaitsea heitä. Kun menin vuonna 1950 Taipaleeseen kouluun, isä teki minulle miesten pyörästä poikien pyörän taivuttamalla yläputkea hieman alaspäin ja hitsaamalla sen uudestaan kiinni satulan alla olevaan putkeen. Tästä tuli niin suosittu malli, että kunta tilasi sen mallisia pyöriä Valmetilla hitsattavaksi ympäri pitäjää pitkämatkalaisille. Minun pyörässäni oli niin iso välitys, että sitä lainattiin mieluusticrossipyöräksi sen limutehtaan taakse rakentamallamme crossiradalle, johon oli jopa lapioitu kaltevat kaarteet. Ja crossipyörässä piti toki olla pyykkipojalla kiinnitetty räpätin.

Talvella kävimme paljon hiihtämässä, olihan kylän ympäri useita latuja tehtaan puolesta. Pisin oli Halivuoren kymppi. Kerran lähdin iltahämärässä Halivuoren kympille, mutta tulikin räntäsade ja sukset jäätyivät. Vanhempani lähtivät tietenkin etsimään pilkkopimeässä ja löysivät varsin uupuneen pojan lopulta. Toinen pitkäksi venynyt retki sattui eräänä pyhänä. Läksimme isommalla poikajoukolla pyörillä jäätyneitä hankia myöten varhain aamulla Halivuoren taakse nuotiotulille. Kun päivä lämpeni, hanget pettivät. Ei auttanut muuta kuin odottaa ja toivoa, että tulee yöpakkanen. Niin tapahtukin, mutta tulimme takaisin vasta puolenyön jälkeen. Varmaan koko Vehkaoja tiesi tapahtuneesta, vaikka tuskin kovin hätääntyneitä oltiin. Meiltä oli iso joukko ja meillä oli evästä ja tulitikut.

Hyppyrimäki rakennettiin talkoilla Isosuon takana olevalle mäelle. Mäki näkyy kartassa vasemmassa yläkulmassa. Itse en siitä hypännyt kuin kerran, se nimittäin söi tavallisia suksia ihan liikaa. Kansakoulussa pärjäsin hyvin hiihtokilpailuissa niinä vuosina, kun Raittilan Vihtori voiteli sukset. Itse asiassa olisi pitänyt olla eri sarja niille, joilla oli Vihtorin voitelemat sukset, niin paljon ne luistivat ja pitivät paremmin.

Isosta mäestä minulla on pari muistoa. Ensimmäinen on ikävämpi. Kouluun mennessä oli täysi jääkeli ja kun laskimme potkukelkalla alaspäin, tuli maitoauto vastaan. Kuljettaja ajoi meidät ohitettuamme ojaan ja syytti meitä tapahtuneesta. Itse olimme sitä mieltä, että tilaa oli riittävästi molemmille, olisikohan kuski painanut jäisessä ylämäessä liikaa kaasua ja auto lipesikin kuluneiden renkaiden vuoksi tieltä? 

Toinen muisto on siitä, kun voimistelunopettaja halusi koulullemme kansanhiihdoista kaksi kultamerkkiä, jonka sai 800 km hiihdosta. Tavoitteeseen pääsy edellytti, että loppukeväällä hiihtelin auran lumettamia tienvarsivalleja myöten kouluun kun muut jo kulkivat pyörillä.

Silloin pakkasraja oli koulussa 30 astetta. Kerran lähdimme isolla joukolla, kuten tapana oli, tallustelemaan kouluun. Vanhemmat vakuuttivat, että pakkasta ei ole liikaa. 1,5 km käveltyämme kävimme Paloasemalla katsomassa mittaria ja kun se näytti -32 astetta, pojat kääntyivät yhdessä tuumin ympäri ja palasimme kotiin, vaikka kouluun oli enää matkaa 500 metriä. Olimme periaatteen miehiä, vaikka kotona tempusta ei niin tykättykään.

Uimassa käytiin padon lisäksi Mökki-Matin rannassa Kolhinjärvessä. Montosen Matin kesämökki oli siinä aivan vieressä ja kyllä Matilla oli mansikkamaassa ja omenapuissa varjelemista, ainakin minun muistaakseni. Anteeksipyyntö näin jälkikäteen. Kerran tosin uintireissu jäi tekemättä sen vuoksi, että osasta matkaa ei voinut ajaa pyörällä (isojen juurakoiden vuoksi?) ja kun talutimme pyöriä, ranteen vahvuinen pitkä kyy ylitti tietä edessämme. Kauhea huuto siitä tuli ja kaikki palasivat pikavauhtia kotiin. Muuta kertaa en muista käärmettä siellä nähneeni.

Taloista ja asunnoista pieni lisä. Minulla on ollut mielikuva, että Vehkaoja olisi ollut "Sadan perheen kylä". Kun niitä puutaloja oli 47, niin lisäksi tulivat sauna (jossa oli 2 perhettä, Mustamäki ja Sipiläinen), osuuskauppa (vai oliko kaksi kauppaa ja oliko niissä asuntoja?) ja Koirasen Limsatehdas. Joskus veljeni kanssa, kun emme saaneet unta, luettelimme unta odotellessamme kaikki Vehkaojan perheet asuinjärjestyksessä ja jotenkin muistan, että 100 perhettä piti tulla. 2 x 47 = 94. Siihen kaksi lisää kaksikerrostalosta, kaksi saunalta ja yksi osuuskaupasta(?), niin tulee 99, eli aika lähelle päästään. Toki useassa talossa oli ainakin aluksi siinä pikkukamarissa "alivuokralainen", mutta niitä kai emme laskeneet, kun siellä ei ollut lapsia.

Hauskaa tuo piirustuksissa oleva WC. Joku oli unohtanut rakentaa sen. Talojen välissähän oli neljän perheen yhteishuussi, jossa jokaisella oli oma nurkkansa ovineen. Kyllä sen ikänsä muistaa kun juoksi pakkasessa 50 metriä huussiin, teki tarpeensa, pyyhki sanomalehden palasella ja juoksi peloissaan takaisin. Eihän siellä ollut mitään valoakaan, vai pettääkö muisti?

Raittilan pikkukamarissa olleesta kirjastosta minulla on sellainen muisto, että kirjan takakannessa oli kortti, missä oli lainaajan numero ja palautuspäivä. Omaa numeroani en enää muista (niin se muisti vanhalla miehellä pettää), mutta kun "kirjastolautakunta" omi itselleen alkupään numerot ja taisivat antaa omat numeronsa aakkosjärjestyksessä niin Aarnion Topi (Toivo) oli numero 1. Että se siitä yksilönsuojasta silloin. Tarkistin aina, oliko Topi lukenut kirjan. Kun kirjastohoitaja oli Vehkaojalta, ihan kaikkia kirjoja en kehdannut lainata, ne piti hakea Suinulan kirjastosta asti.

Muistatteko helluntalaisten teltan urheilukentän takana? Heillä oli hyvin sointuvat laulut (kuten "Olen kuullut on kaupunki tuolla...") ja kyllähän niitä kuunteli mielellään. Pari hallilaista nuorukaista kääntyi niin voimakkaasti, että lähtivät teltan matkaan. Onneksi palasivat ennen koulujen alkua. Nimet jääkööt mainitsematta. Ihan pienenä kävin pyhäkoulussa kadun päässä ja siitä muistan vain ne kiiltokuvat, joita saimme. Partiossa ehdin käydä Palokuntatalon viereisessä pikkumökissä vain sen verran, että opin morseaakkoset, sitten se loppui. Partio oli kuulemma niin vahva, että kyseinen lippukunta (Korven Pojat???) voitti Suomen Mestaruus-partiotaitokilpailujakin. Mutta siihen vahvistusta pyydän muilta, minua muutaman vuoden vanhemmilta.

Samoin minulle epäselväksi on jäänyt se tosiseikka, että pesäpallon Suomen mestaruuden on voittanut Lentokonetehtaan joukkue, ilmeisestikin Kuorevedeltä. Keitä muita siihen on mahtanut kuulua kuin Portaan veljekset? Toivottavasti näiltä sivuilta saa vastauksen vai onko otettava yhteyttä Pesäpalloliittoon. Jos joukkue oli Kuorevedeltä, ehkä siinä oli muitakin Vehkaojalaisia mukana. Hansin poika Portaan Ilkka pelasi pesäpalloa Haminan mestaruussarjajoukkueessa sitten myöhemmin, joten siinä suvussa pesäpallo oli verissä. Eivät ne vehkaojalaiset ihan turhaa porukkaa ole olleet.

Isäni osti siskonsa kanssa yhden Vehkaojan taloista ja he rakensivat siitä Padasjoelle kesämökin kummallekin, eli nostalgiaa siirtyi talteen entisen asukkaan toimesta. Vain katto ja ulkolaudoitus ovat uusia, muuten mökki syntyi elementeistä ja uunikin on vanha. Vehkaojan katot olivat asbestisementtipaloista, jotka paukahtelivat mukavasti nuotiossa.

Millainen oli Vehkaojan maasto? Mäntykangasta silmänkantamattomiin ja välissä pohjattomia soita. Männyn kantojen poiskaivamisesta tehdas maksoi ja muistan kuinka niitä kaivettiin meidänkin pihasta. Lähettämästäni kuvasta näkyy, miltä siellä näytti 1946. Joku lilja näkyy muualta tuodussa mullassa, muuten hiekkaa ja mäntyjä.

Hyvinkäällä asuu myös sikäläisen terveyssisaren poika Tapani Iivonen, jonka kanssa muistelemme kauhulla Ison Suon laituria, jonka vieressä oli pohjaton suonsilmäke. Ison Suon letto oli niin upottavaa, että lappalaisten kertomukset vihollisista, jotka upotettiin suonsilmään, saavat toden tuntuisen taustan. Kankaalla oli mäntyjen välissä siellä täällä muutama kuusen alku, joista parhaimmat varustettiin hyvissä ajoin ennen joulua "varattu"-lapulla. Kumma kyllä sitä lappua yleensä kunnioitettiin. Kukaan ei halunnut jäädä kiinni naapurin joulukuusen varastamisesta.

Yksi hauska juttu vanhan vehkaojalaisen tapaamisesta. Ajoin vuonna 1972 yöllä autolla Malmilla Helsingissä, kun olin hakemassa vaimoani pikkujouluista Kulosaaren Kasinolta. Takapenkillä nukkui tyttäremme Laura. Minut pysäytti ja puhallutti poliisipartio, jonka konstaapeli kysyi minulta ajokortin nähtyään, olinko asunut 50-luvulla Kuoredellä Vehkaojalla. Kun vastasin myöntävästi hän sanoi, että muistanko, että olin työntänyt häntä lastenrattaissa. Kun en sitä muistanut, hän sanoi, että hän on Iivosen Tapani. Ja toden totta, Tapani oli meillä hoidossa vuonna 1953. Kun osallistuin hänen hoitamiseensa innokkaasti, äitini osti hoitorahoilla minulle joululahjaksi Omega-kellon, joka minulla on vieläkin ihan hyvässä käyntikunnossa. Voitteko kuvitella, että silloin tehtiin tavaroita, jotka ovat kestäneet jo 56 vuotta! Nokian toimitusjohtaja väitti, että kännykkä kestää 7 vuotta, mutta minulla on asiasta hieman eri käsitys.

Omia kysymyksiä: Missä Haapasen perhe asui? Oma mielikuva: Rautakorventie 14. Missä oli Osuusliikkeen myymälä? Oma mielikuva: Keskellä kylää. SOK-lainen Osuuskauppahan oli kylän tulotien varrella. Kuka tyhjensi hevoskärryillä/reellä huussit? Ei kai ole oleellinen tieto tässä maailmankaikkeudessa, mutta häiritseehän se, kun ei muista näin tärkeän henkilön nimeä. Olen  nimittäin huussien kannattaja, mökilläkin on varmasti koko minun elinaikani kompostoiva huussi. Vesivessat ja auto lienevät maailman tuhoisimmat keksinnöt, kun ajattelemme ihmiskunnan tulevaisuutta.

Onko se yhdessä kuvassa mainittu henkilö pastori Laaksi? Minä muistan Vehkaojalla asuneen vain pastori Majamaan. Kerran kun hän oli saunassa, syntyi löylykilpailu. Lopulta lauteilla olivat vain Majamaa ja yksi erittäin laiha tehtaalainen. Majamaa luovutti, kun ei kestänyt kaverin kiroilua löylyä heitettäessä. Saunaan oli kerran asennettu letku, josta suihkusi vettä kiukaalle, mutta se poistettiin ilkivallan vuoksi ja palattiin vanhaan heittosysteemiin. Majamaan Matilla oli susikoira, joka otti makkaran suuhunsa, mutta nielaisi sen vasta kun Matti antoi luvan. Majamaata ei valittu uudeksi kirkkoherraksi, vaikka hän oli vehkaojalaisten vaatimalla kolmannella ehdokassijalla ja uuden kirkkoherran astuttua virkaansa hän muutti Huittisiin.

Kiitokset kaikille, jotka ovat lukeneet tähän asti. Älkää arkailko kirjoittaa juttuja tänne. Nyt kun olemme eläkeiässä, muistamme ja haluamme muistaa entisiä aikoja. Viime hetken tapahtumat tulevat ja menevät ohitse hetkessä enkä juuri muista eilisen asioita. Dementoitunut ihminen muistaa hyvin, mitä tapahtui 50 vuotta sitten, mutta ei muista, kuka on nyt ulkoministerinä.

Pauli Sumanen

Paavo, Pertti ja Pauli Sumanen Vehkasaaressa, Kolhinselällä, jossa meillä oli vene.

Pertti Sumanen vuonna 1946 Rautakorventie 11 A pihassa