Hallin Vehkaoja

Mikä on halli? Iso huonetila, koira, hylje vai mitä? Vaiko tarina tunnetusta postinryöstäjästä, Hallin Jannesta. Vaikka niinkin, mutta nyt kyseessä on entisen Kuoreveden, nykyisin Jämsän kaupungin läntisen osan keskustaajamasta, Hallista. Kirkonkylä se ei ole, koska Kuoreveden kirkko on kymmenkunta kilometriä pohjoisempana yksinäisellä paikalla nimisensä järven niemessä. Tie Mänttään kulkee järven toiselta puolen eristäen kirkon muusta maailmasta.

Jätetään postinryöstäjät linnaansa tai hirsipuuhunsa ja palataan Hallin taajamaan Jämsän läntisille saloille. Näiden salojen tasaiset kangasmaat kiinnittivät kenen lie kiinnostuksen, kun keksittiin raivata lentokenttä Kolhinjärven luoteiskulmalle. Ja samantien Karhumäen veljekset aloittivat lentokoneiden tuotannon. Näin sai alkunsa Kuoreveden Valtion lentokonetehdas, jonne itse asiassa siirrettiin toiminnat Tampereelta. Tässä yhteydessä isäni siirtyi myös tänne. Eli taajamasta ja kentästä länteen sijaitsevaan, vasta perustettuun Vehkaojan puutalotaajamaan.

On vuosi 1943 ja lähdemme Pihlaiston kylään suunnattua soratietä myöten taivaltamaan Hallin keskustasta länteen. Olemme oikeilla jäljillä, kun ympärillä levittäytyy tummansorttisia, lentotoimintaan liittyviä rakennuksia, joissain kaarikatto. Näiden jälkeen tien vasemmalle puolelle nousee korkea piikkilanka-aita, jonka takana on uutukaisia lentokonetehtaan rakennuksia.

Ennen pitkää ohitamme paloaseman letkunkuivaustorneineen. Aluksi luulin, että torni on sitä varten, että palomiehet näkevät, missä tulipalo on. Jossain täällä oli myös äitiysneuvola. Muistan sen siksi, kun veljeni syntyi kyseisenä vuonna täällä. Itse asiassa Jämsän laitoksella.

Taivallus aitaviertä jatkuu, kunnes aita väistyy antaakseen tilaa osuuskaupalle. Elämme aikaa, jolloin kaupoista ei saanut ihan kaikkea, mitä nykyisin saamme. Tavaraa oli kortilla ja monia joutui jonottamaan, usein tuloksetta. Muijat saattoivat etuilla ja kinastella siitä vähästä, mitä oli. Kahvin kanssa oli vähän niin ja näin ja juotiin korviketta. Sokerin sijasta käytettiin sakariinia. Joka sekin usein oli salakuljetustavaraa. Trokarit saattoivat tehdä isoja tilejä. Muistan, kun semmoisista puhuttiin. Mainittiin nimeltäkin ja saatoin tuntea jonkun naapurin.

Kaupan jälkeen vasemmalla oli pieni urheilukenttäaukio ja sen jälkeen poikittainen Vehkaojantie. Aukean takana metsän reunassa rakennettiin, tai oli jo rakennettukin tiilinen sauna-pesutuparakennus ja sen luona oli uima-altaaksi nimetty lammikko. Tarpeellinen virkistyspaikka kesähelteillä. Täältä saunan nurkilta levisi joskus ympäristöön kammottava haju. Kylän eukot keittivät saippuaa. Muuripataan vettä, lipeää, tuhkaa ja suolia tai ties mitä. Padan pintaan kehittyi parin tuuman vahvuinen, vaalea ja kiinteä kerros. Tästä lohkottiin sopivan kokoisia saippuanpalasia. Kai niillä lika irtosi.

Vehkaojantie jatkui myös oikealle ja täällä jossakin oli sahalaitos. Kummallakin puolella kyseisen poikkitien varressa oli puurakenteisia paritaloja, lentokonetehtaan työsuhdeasuntoja. Vastikään rakennettuja. Tosin tämän Vehkaojan tien varressa saunalle mentäessä urheilukentän kohdalla taloja ei ollut.

Sata metriä edempänä Pihlaiston suuntaan törmäämme Rautakorventiehen. Tämän varret ovat jo kummaltakin puolelta rakennettuja. Muistini mukaan tiehaaran tuntumassa kohosi puinen torni ja sen huipussa oli hälytyssireeni. Elettiinhän sota-aikaa ja olimme paikkakunnalla, joka lentotoiminnan vuoksi kiinnosti vihollista. Joskus sireeni ulvoikin ja pakenimme oman kotitalomme kellariin. Mistään pommituksista ja tuhoista ei ole muistikuvaa.

Kolmas poikkikatu on Lintulammentie. Kyseinen lampi on muutama sata metriä edempänä Pihlaiston suuntaan. Uimapaikka sekin. Lintulammentie oli “kotikatumme” ja asuimme numerossa kuusi. Eli Pihlaiston tiestä yhden talon ohi vasempaan. Tässä tulkoon mainituksi, että näitä taloja oli kahdenlaisia. Nämä vasemmalla oli vuorattu vaakasuoralla limilaudoituksella ja oikealla pystyrimavuorauksella. Lisäksi naapurimme Pihlaistontien kulmassa oli kaksikerroksinen.

Tämän Lintulammentien päässä, numerossa kaksi oli koulu. Me asuimme muutaman vuoden numerossa kuusi, asunnossa B. Iso tupakeittiö, makuukamari ja ylimääräinen pikkukamari. Tässä kamarissa asui alivuokralaisina Kurvisen pariskunta ja heidän jälkeensä isäni vanhemmat. Koulusta seuraavassa numerossa neljä asui muuan Pietilä, joka kerran oli meillä joulupukkina. Punainen villamyssy päässä. Toisessa päässä asui herrasväki Haaka, joilla oli ikäiseni poika, Raimo. Isän, Severin muistan camillomaisine virneineen. Meidän talomme toisessa päässä asui pitkä mies, Lasse Rapo ja vaimonsa Martta ynnä viisivuotias Hannu-poika. Oli heillä muistaakseni myös pieni tyttö ja jolloinkin joku mummo.

Kerran talvella olimme Hannun kanssa heidän pihallaan, kun ulko-ovesta syöksyi koko oven täyttävä tulipatsas perässään rouva Rapo. Munkkirasva liedellä oli syttynyt palamaan ja käsittämättömän urhea rouva oli kaapannut padan sangasta kiinni ja juossut ulos paiskaten padan lumihankeen. Hannu parkuen äitinsä luokse ja minä, en muista. Tämän jälkeen rouva pitkät ajat esiintyi isot siteet käsissään. Urhoollisuusmitalin arvoinen suoritus. Olisihan voinut käydä, että koko talo olisi palanut.

Rapot kasvattivat kaneja. Pihalla oli verkkohäkki. Kerran heillä vessaksi suunnitellussa komerossa oli aikamoinen parvi pikkuisia kaninpoikasia. Myöhemmin Hannu esitteli kaninkarvaisia rukkasia. Ja kai naisilla oli kaninnahkaisia muhveja.

Meidän naapurina toisessa suunnassa, kaksikerroksisessa Lintulammentie kasissa asui Suvilampi ja sittemmin perhe Viemerö. En tuolloin tajunnut, mikä nimi semmoinen on ja luulin Viemäriksi. Oliko heillä vai kellä keltainen piski, nimeltään Varo. Minä pöljä menin kepin kanssa härnäämään sitä ja ketjusta huolimatta se ehti puraista minua polvitaipeen sisäpuolelta. Sittemmin ja erään myöhemmän, muualla sattuneen tapauksen vuoksi pelkäsin koiria, mikä oli mainio aihe myöhemmälle koulukiusaamisella.

Alivuokralaisillamme, Kurvisilla oli koira nimeltään, Jatsi, mutta sitä en pelännyt. Jalmari Kurvinen väsäsi kamarissaan muovista, eli oikeastaan plexlasista pieniä kapineita. Itse asiassa hän teki sätkäkoneita. Mahtoi Jallu joskus hermostua, kun jatkuvasti toljotin hänen pöytänsä ääressä, mitä hän puuhasi. Plexlasista eli “leksosta” tuli mieleen joulut. Tämä lentokoneen ikkuna- ja kupurakenteisiin tarvittava, lasimainen materiaali oli herkkää palamaan. Sen vuoksi siitä sahatut suikaleet kelpasivat joulukuusen kynttilöiksi. Oikeastaan ihme, että tulipaloja ei syttynyt.

Isäni työskenteli lentokonetehtaalla varastohommissa. Ikänsä vuoksi hän ei joutunut rintamalle, vaan palveli isänmaatamme täällä rintaman takana. Sotatarviketuotannossa ja -huollossa. Hänellä oli muuan työkaveri, jolla oli taiteellisia taipumuksia, mutta oli myös taipumuksia nesteisiin. Kerran hän kerjäsi isältäni varastoista tenupulloa. Palkaksi hän maalasi paitakankaalle taulun, joka esitti venettä rannan valkamassa. Mielestäni ei huono. Liitän siitä kuvan Vehkaoja-sivuille, jos löydän.

Lentokentän välitön läheisyys, eli itseasiassa kiitoradan jatkeen alla asuminen oli omalla tavallaan mielenkiintoista. Ylitse saattoi pauhata hävittäjien armadoja, yksittäisiä koneita ja muuta asiaan kuuluvaa. Joskus kone meni sen verran sivusta, että saattoi erottaa pilotin päähineineen ja naamoineen. Olisi voinut morjenstaa. Kerran taivaalta leijaili melkoinen määrä laskuvarjoja. Näky oli kaunis.

Tämä tuskin liittyi lentotoimintaan, kun eräänä iltana taivas Lintulammentien takana, kaukana siellä olevista taloista oli verenpunainen. Siellä oli ollut metsäpalo. Mahtavatko mitkään aikakirjat tietää, mikä ja millainen palo se oli ollut.

Lintulammentien sen puoleisista asukkaista ei minulla ole kovin paljon tietoa, joten antaa olla.

Tämä Vehkaojan asuinalue ei ollut pitkäikäinen. Siitä huolimatta taloihin vedettiin vesijohdot ja viemärit. Vessakin oli taloihin piirretty, mutta niitä ei rakennettu. Muuan, elintoimintojen kannalta välttämätön asia hoitui talojen välissä olevissa pömpeleissä. Koppi kutakin asuntoa kohden. Meidän pömpelissä oli tilat myös Rautakorventie yhdeksikön hätäisille. Tänne Rautakorventien puolelle oli minullakin joskus asiaa. Sen alkupäässä eräässä talossa oli parturi.

Kuten tiedetään, joskus 1950-luvulla lentokentän kiitotietä piti jatkaa ja koko asuinalue purettiin, tasattiin ja asvaltoitiin. Lintulammentien loppupään tienoille ilmestyi varuskunta. Pihlaistontie vedettiin uusille linjoille pohjoisemmaksi ja sinne rakennettiin uusi Vehkaoja. Kadun nimistä päätellen varuskunnan henkilökunnalle tarkoitettu.

Jukka Jarva ______________________________ TAKAISIN