|
Korven Pojat
takaisin Vehkaoja
|
|
Suopursut - Kuoreveden ensimmäinen partiolippukunta
Ensimmäiset partiolippukunnat perustettiin Kuorevedelle miltei samanaikaisesti, kun Sotilaspoikajärjestö maassamme lakkautettiin, eli marraskuussa 1944.
Tyttöjen lippukunnan nimeksi tuli Suopursut ja poikalippukunta oli Korven Pojat.
Lippukuntien innokkaina ja esimerkillisinä johtajina toimivat alusta lähtien Irma ja Hans Porras.
Parhaimmillaan lippukuntien yhteinen jäsenmäärä nousi toiselle sadalle.
Varsinaisten partiolaisten lisäksi niihin kuuluivat varhaisnuorten ryhminä Tonttutytöt ja Kolkkapojat.
Lippukuntien perustaminen sijoittui ajankohtaan, jolloin maamme poliittisessa elämässä tapahtui suuria muutoksia.
Suojeluskunta, Lotta Svärd ja Sotilaspoikajärjestö olivat lakkautetut.
Valtiovallan taholta määrättiin Sotilaspoikien lippu ja järjestön muu aineisto luovutettavaksi pois ja Kuoreveden osalta se tapahtui 6.11.1944 Tampereen Tuomiokirkossa.
Tasan kaksi viikkoa myöhemmin aloitti partio toimintansa.
Koska poikalippukunnan johtoon tuli aikaisemmin sotilaspoikaosastoa paikkakunnalla johtanut Hans Porras, luultiin, että partio on jonkinlainen piilojatke lakkautetuille järjestöille.
Kun partiolippukuntaan liittyvien lasten ja nuorten oli saatava vanhempiensa suostumus ja allekirjoitus liittymispyyntöönsä,
eivät kaikki vanhemmat aluksi suostuneet sitä kirjallisesti antamaan. Toiminnan päästyä vauhtiin nämä ennakkoluulot häipyivät, samoin pelätty "sotilaallisuus".
Ensimmäinen partiolupauksen antaminen oli 4.3.1945. Kirkon sisäremontin vuoksi juhlapaikkana oli silloinen Lottaruokala Hallissa.
Suopursuista lupauksen antoivat Kaarina Kukkulainen, Hilkka Saarikoski, Irja Makkonen ja Kerttu Aalto.
Partiolaisen jäsenkirjan sisäkannessa on yhä tallella lupauksen teksti: "Lupaan koettaa parhaan kykyni mukaan elää elämäni Jumalalle, isänmaalle ja kodille, auttaa muita ja totella partiolakia."
Ja seuraavalle sivulle on painettu partiolain kymmenen pykälää.
Aluksi syntyi neljä tyttövartiota. Ne olivat Sinivuokko, Valkovuokko, Ruiskukka ja Kielo.
Kaarina, Hilkka ja minä osallistuimme vartionjohtajakurssille Suomen Partiotyttöjärjestön leirimajalla Sotkamon Rytilahdessa.
Sen jälkeen aloitimme välittömästi sekä luokka- että taitomerkkien suoritukset.
Oma jäsenkirjani ja partiopukuni hiha kertovat taitomerkkieni kirjon: emännän, laulajan, puusepän, ompelijan, kätevyys, lehmänhoitajan, toimistonhoitajan, Kalevalan ja ensiapumerkin suoritukset.
Meillä ei ollut yhteistä partiokoloa, jossa olisimme voineet aina kokoontua.
Vartiojohtajien kokoukset ja lippukuntien yhteisen toiminnan suunnittelu, samoin merkkisuoritusten vastaanottaminen ja monet muut tapaamiset tapahtuivat johtajiemme Irma ja Hans Porraksen kodissa Vehkaojalla.
Vartiot kokoontuivat vuoron perään jäsentensä kodeissa. Eräästä oman Sinivuokko-vartioni kokouksesta kertoo vartiopäiväkirja seuraavasti:
"Vartiokokous Mattilassa 12.11. 1946 klo 19.
Kokouksen aloitimme laulamalla yhteisesti "Me etsimme elon parhainta ".
Tytöt suorittivat sitten III luokan merkkivaatimuksista pari ensimmäistä pykälää. Kajautimme reippaasti siinä välissä "Kuningas kulkureiden " ja sen jälkeen siirryimme käsittelemään kokouksen "virallisia asioita".
Keskustelumme liikkui niin lippukunnan kuin oman vartiommekin asioissa.
Jaoimme vartion kolmeen ryhmään, joista yhden tehtävänä on hankkia vartiokokouksiin ohjelma, toisen yhteislaulut ja kolmannen leikit.
Sitten alkoi jännittävä voimien koitos, "ken on tieoissa parempi, muistannassa mainiompi ".
Jaettiin joukko kahtia ja käytiin käsiksi tietokilpailuun, jonka Hyrrä oli järjestänyt. Ja niin siinä kävi, että Hallin joukkue voitti. Kolme kertaa "hei, hei, hei!"
Talon emäntä tarjosi meille vallan oikeata kahvia paksun kerman ja maukkaan pullan kanssa.
Kaija, Helena ja Seija lauloivat kauniin laulun ja Kaija ja Seija kaksistaan Nuotiolaulun.
Keskustelimme vielä monenlaisista asioista ja Seijan ehdotuksesta leikimme "Ystävää " .
Lauloimme Puolalaisen nuotiolaulun sekä lopuksi sisarketjussa seisten "Ilta on tullut, Luojani".
Vartiojohtajan sanat tytöille:
"Elämän pyyteisiin alhaisiin älä taivu,
vaan ylös taivaaseen nosta katseesi valohon suureen!
Ei elämän tarkoitus alhainen lie,
toki korkeella kulkee sielujen tie ylös ylhäisen istuimen juureen."
Pääasiassa sekä tyttö- että poikalippukunnat toimivat yhdessä.
Joitakin erityisesti kummallekin ryhmälle erikseen soveltuvia toimintojakin oli.
Pari kertaa vuodessa järjestimme palokunnan talon salissa lippukuntien yhteisen kokoontumisen, johon yleisökin oli tervetullut.
28.4.1946 pidetyn juhlan ohjelmasta vartiopäiväkirjamme mainitsee:
"Ohjelmassa oli lippumenot, laulua, soittoa, leikkiä, partiotoiminnan esittelyä sekä näytevartiokokous, jonka piti Sinivuokkovartion johto.",
Lopussa on maininta, että juhla oli hyvin hauska ja yleisö oli innolla mukana.
Pyhän Yrjön päivänä järjestimme vuosittain yleisöjuhlan, johon tuli aina runsaasti paikkakuntalaisia.
Sekä koulussa että työpaikalla pukeuduimme tuona päivänä partiopukuun.
Kaikilla ei kuitenkaan pukua ollut. Elettiin vielä sodan jälkeistä kangaspulaa
ja puvun hankkimiseen tarvittiin melkoinen määrä kangaspisteitä, joita kansanhuoltolautakunta jakoi yleisostokortin kautta.
Rahan lisäksi puvun ostoon tarvittiin -niin muistelen - jopa parikymmentä vaatepistettä.
Taipaleen ja Halinkankaan maasto tarjosi erinomaiset mahdollisuudet urheilulle, maastoleikeille ja telttaretkille.
Kesäisin toimimmekin miltei yksinomaan luonnon keskellä.
Opettelimme tuntemaan erilaisia lintuja ja kasveja ja talvella opettelemamme solmut palvelivat luontoretkillämme monenlaisessa käytössä.
Monet lippukuntamme jäsenistä olivat maalaistalojen lapsia. Meille avautuikin mieluinen mahdollisuus tehdä retkiä heidän koteihinsa.
Useista ruoka- ym. elintarvikkeista oli vielä pulaa, mutta maalaistalojen emännät tarjosivat meille aina maittavan aterian.
Eräästä tällaisesta retkestä päiväkirjamme mainitsee: "27.1.1946 Suopursut ja Korven Pojat tekivät yhteisen retken Latukalle.
Lauloimme, leikimme, kilpailimme ja kisailimme. Emäntä tarjosi hyvää hernesoppaa ja kyllä se maittoikin!
Lopuksi leikimme piirileikkiä ja patikoimme mieli iloisena kotiin. Olemme kiitolliset talon väelle."
Lippukuntamme lehti "Pursujen taru " , jonka 8.12.1946 toimitettu joulunumero on vielä tallella, kertoo heinäkuisesta yöretkestä, jonka teimme Kolhin saareen.
Siinä kuvataan aluksi lämpimän kesäyön vaihtumista aamun säteilevään kirkkauteen, joka sai teltoissa nukkujat yksitellen hiipimään rantakalliolie ihailemaan luonnon kauneutta.
Olin ehtinyt ensimmäisenä niemennokkaan ja kohta istahti vierelleni Huppe.
Tilannekuvaus jatkuu: "Me kaksi partiotyttöä istumme hiljaa, sanomatta sanaakaan. Kohta koko ilma helisee linnunlaulun ihanista soinnuista.
Tuohon lauluun sisältyvät laulajien ilot ja surut. Me kuulemme siinä vain iloisia säveliä. Olemme istuneet siinä jo kauan.
Hiljaisuuden katkaisee toverini kuis- kaus: "Lauletaanpas jotakin! " Aloitamme " On kesän kirkas huomen. .."
Loputkin nukkujat heräävät teltoissaan ja yhtäkkiä on ympärillämme runsaasti kuuntelijoita.
Lopetettuamme eräs tytöistä sanoo: "Voi, tytöt, oletteko koskaan nähneet näin ihanassa valaistuksessa tätä kaunista synnyinmaatamme ?"
Joku aloittaa spontaanisti laulun: "Sun on, partiotyttö tää maamme, joka välkkyvi kauneuttaan. Oi, me Suomea rakastakaamme aina valmiina palvelemaan.
" Heräävän kesäaamun kauneus on herkistänyt meidät kaikki. Huppe ottaa taskustaan partiolaisen hartauskirjan ja lukee siitä päivän saarnatekstin.
Yhdymme aamurukoukseen. On vietetty ihana suvinen sunnuntaiaamu Jumalan raikkaassa luonnossa. "Herraa hyvää kiittäkää. .." kiirii auringon kilossa
välkkyvän järvenlahden yli vastarannalle. "
Vanhimmat meistä "alkuperäisistä " nuorista lähdimme aikanaan pois paikkakunnalta, kuka opiskelemaan, kuka perheidensä mukana näiden muuttaessa toiselle paikkakunnalle.
Näin joukkomme hajaantui, vähitellen toiminta hiljeni ja loppui. Viimeinen merkintä lippukuntien yhteisestä kokouksesta on 9.3. 1947.
Senkinjälkeen vielä jonkinlaista toimintaa on ollut, mutta arkistomateriaali puuttuu. Itse lähdin opiskelemaan syksyllä 1947 ja yhteys omalta osaltani katkesi.
1950-60 lukujen puolivälissä myös johtajamme Irma ja Hans Porras muuttivat toiselle paikkakunnalle.
Kun partioliikkeen valtakunnallisessakin organisaatiossa tapahtui muutoksia, emme tiedä, missä oman lippukuntamme mahdollinen arkistomateriaali on ja onko sitä olemassakaan.
Kuolema on verottanut joukkoamme melkoisesti ja jokainen tästä elämästä poistunut on vienyt mukanaan henkilökohtaiset kokemuksensa ja muistonsa.
Oma partiopukuni merkkeineen ja muistoineen on tallella. Ajan hammas on sen sota-ajan sillasekoitteeseen kankaaseen nakertanut useita pieniä reikiä.
Kun sitä katselen, aistin elävästi himmenevän kesäillan tunnelman, kun istuimme kauan hiljaa hiipuvaan nuotioon tuijottaen ja vihdoin
joku aloitti laulun: "Ilta saa, uinahtaa päivyt vetten ja metsien taa.
Tyynny vain, luonas on Herra ain. Tummenee, himmenee, tähti syttyvä tuikkielee.
Hetket lyö, hiljalleen saapuu yö. "
Kerttu Lappalainen
Artikkeli on julkaistu Kuoreveden Joulussa 1997
|
