Lottatoimintaa muistinvaraisesti Hallissa, kertojana 2009 Liisa Sumanen, 90 v.

Liisa Sumanen oli tehnyt Lottavalan 18-vuotiaana vuonna 1937 Kuoreveden Kuokkalassa. Syksyllä 1939, silloin kun kenttää jo rakennettiin, avattiin Sukupuuhun "Pikku Lottala"-niminen kahvila-ruokala, jossa Liisakin työskenteli. Lotat asuivat toisessa parakissa siinä vieressä. Lisäksi kudottiin ja tehtiin paketteja rintamalle talvisodan alettua. Talvisodan aloituspäivänä Liisa Sumanen oli ensimmäistä päivää käymässä veljensä luona Sturenkadulla Helsingissä. Hänen veljensä vaimo oli kaupassa, kun ilmahälytys tuli. Liisa luuli, että talossa palaa ja meni alhaalta kysymään. Väestönsuojelumies hoputti menemään väestönsuojaan, mutta Liisa kertoi, että neljännessä kerroksessa oli vielä kaksi lasta. Liisa vietti seuraavan yön väestönsuojassa kahden lapsen kanssa, sillä äiti oli joutunut toiseen suojaan, vaikka nuorin lapsi oli vasta 3 kk ikänen. Liisa tuli heti takaisin Halliin Pikku-Lottalaan töihin, jossa vierähti koko sotatalvi ja seuraava vuosi. Sinä aikana alkoi uusien tehdashallien ja asuintalojen rakennus ja ruokittavia riitti. Asuntopula oli tietenkin huutava.

Naapurin tytön Haikan Suoman poikaystävä oli kuollut talvisodassa ja Suoma houkutteli Liisaa mukaansa linnoitustöihin Kannakselle maaliskuussa 1941. Lotat huolehtivat siellä 35 000 miehen muonituksesta. Sinne tarvittiin alaikäisiltä (silloin 21 v.) vanhempien suostumus ja päästäkseen mukaan Liisa väärensi isänsä nimen paperiin. Hän ja Suoma olivat upseerikerholla töissä, missä muonitettiin 200-300 upseeeria. Laihuutensa vuoksi paria kutsuttiin lempinimellä "Kuoreveden haamut". Kesäkuussa Suoma sairastui ja odotti pääsyä sotilassairaalaan Haminaan. Ennen kuljetuksen järjestymistä sota syttyi 25.6.1942 ja taivas punoitti tykkien suuliekeistä. Lotat evakuoitiin taaemmaksi, kun ei tiedetty, aloittavatko venäläiset maahyökkäyksen Suomeen. Niinhän ei käynyt, vaan suomalaiset hyökkäsivät parin viikon päästä heinäkuussa takaisin Karjalaan. Liisa ja Suoma palasivat Halliin lottatöihin Haminan kautta.

Hallissa Lottala siirtyi yhteen uusista lentokonetehtaan rakennuksista (myöhemmin Yhteiskoulu) ja lotat asuivat "Rassin tien" varren parakissa. Lottalassa ruokaili noin 800 miestä. Säännöstely oli alkanut ja ravintolaan oli vaikea saada elintarvikkeita. Pääosin tarjottiin pala leipää, perunaa, lanttua ja jos lihaa oli, se oli hevosta. Kastikkeena oli ruskistettuja jauhoja vedessä.

Annokset myytiin rahaa ja elintarvikekortteja vastaan. Vuoroja oli 2 ja yhdessä vuorossa työskenteli 7-8 lottaa. Kaikki tekivät kaikkea työtä, oli keittäjä, perunankuorija, tiskaaja, kassa, annostelija ja keittiöapulaisia. Kun astioita oli vain 100:lle hengelle, vilske oli melkoinen. Maitoa säilytettiin 100 litran tonkassa kellarissa, jonne oli vain tikapuut. Siinä vaan hennot lotat vetivät tonkan ylös rappunen kerrallaan. Ruoka oli puutteellista ravintoarvoiltaan, joten miehet laihtuivat kovasta vuorotyöstä ja huonosta ruoasta langanlaihoiksi. Punatauti ja muut taudit iskivät miehiin. Lotat olivat kaikki Kuorevedeltä ja he kävivät kotona syömässä. Liisan äiti oli ahkera sienien ja marjojen kerääjä ja olihan toki maalaistalon puutarhassa sellaistakin kasvatettavaa, jota kansanhuolto ei takavarikoinut, joten Lottien oma ruoka oli paljon ravitsevampaa kuin se, joita he pystyivät valmistamaan miehille.

Lottalan tavarat osti osuuskauppa ja jatkoi ravintolan pitoa, kun Lottajärjestö lopetettiin aseleposomuksen nojalla 4.11.1944.

takaisin juttusivulle

Lentokoneiden rakennushistoriaa Hallin näkökulmasta:

1936 valtion Lentokonetehdas siirtyi Tampereelle. Wikipedian mukaan Hallin ympyränmuotoinen hiekkakenttä valmistui Veljekset Karhumäen toimesta lentokuntoiseksi jo syksyllä 1939, vaikka rakennukset valmistuivatkin myöhemmin. Sähkölinjan avaaminen Mäntästä oli ensimmäisiä ja tärkeimpiä toimenpiteitä, kun rakennustoiminta aloitettiin juhannuksena 1939. Kuorma-autot toivat tiiliä, rautaa, sementtiä, puutavaraa ja kaikenlaisia rakennustarvikkeita. Satalukuinen rakentajien joukko asui parakeissa ja aterioi kenttäruokalassa, kunnes lopulta tehdas nousi punaisesta tiilestä, katto rautabetonista ja käyttöön tuli puoli hehtaaria tehdassalien lattiapinta-alaa.

Vuonna 1940 aloitti Kuorevedellä toimintansa myös Valtion Lentokonetehtaan osasto ja Lentovarikon Kuoreveden osasto. Kaarihallit valmistuivat vasta 1941. Samoin Vehkaojan kylän puurakennukset. Useista ongelmista huolimatta vuosien 1939-1945 välisenä aikana pystyttiin saattamaan Suomessa lentokuntoon yli 2000 lentokonetta.

Sodanjälkeiset vuodet 40-luvun lopulla olivat hiljaiseloa lentokonerakentamisen kannalta. Vain muutamia Pyörremyrskyn koelentoja lennettiin. Kuoreveden tehdas teki tuona aikana Pariisin rauhansopimuksen ehtojen mukaisia sotakorvaustöitä, jotka loppuivat 1952. Muistini mukaan silloin tehtaalla oli ns. lähtöarpajaiset, jossa arvalla vedettiin ne, jotka saivat jäädä töihin. Ehkä joku voisi tarkemmin valaista, kuinka paljon irtisanottiin ja mikä oli menetelmä, jolla valinta tehtiin, ts. olivatko ne todella arpajaiset, vai sanottiinko irti viimeksi tulleet?

Lentokoneiden rakennustoiminta alkoi uudelleen vilkastua ja ajanmukaistua 50-luvulla. Vihuri-sarjan ajan riitti koelentotoimintaa. 1950-luvun lopulla koelennettiin kotimaisen Tuuli III:sen prototyyppiä. Merkittävin vuosi oli 1953, jolloin Vampire-koneiden hankinnan myötä siirryttiin suihkukonekauteen. Koelentueen toiminta Tampereella hiljeni Vihurien poistumisen jälkeen ja suihkukonekauden alkamisen myötä koelentotoiminta keskittyi Kuorevedelle.

60-luvun alussa Koelentueen toiminta siirtyi täysin Kuorevedelle ja kentän nimi vaihdettiin nykyiseksi Hallin kentäksi. Halliin valmistui uusi lennonjohtorakennus, jonka tiloihin Koelentue siirtyi. Koelentäminen Hallissa lisääntyi huomattavasti Fougan lisenssivalmistuksen myötä 1960-1967. Suihkukonekaluston käyttö edellytti Vampiren jälkeen asfaltoituja kiitoratoja ja koelentotoiminnan vuoksi kiitoratojen tuli olla erityisen pitkiä, joten Hallin kenttää jatkettiin pariin otteeseen ja Vehkaojan kylä sai lopulta lähtöpassit. Aluksi purettiin vain kylän keskiosa ja reunat säätyivät. Kiitotie on 60 metriä leveä ja 2 600 metriä pitkä. Hevosmiesten tietotoimiston mukaan jossakin vaiheessa se oli Suomen pisin. (Koelentuetta käsittelevät tiedot ilmavoimat.fi-sivuilta)

Tiedot keräsi useista lähteistä ja omasta hatarasta muistista

Pauli Sumanen