Talot olivat 2 perheen taloja, paitsi yksi 2-kerroksinen. Asuntoon kuului iso keittiö, jossa oli puuhella, jossa oli myös pieni kuumavesisäiliö, tiskipöytä kylmävesihanoineen ja viemäreineen, ja ruokakomero. Keittiöstä meni ovi kamariin, jossa oli uuni ja 2 komeroa. Isosta eteisestä sitten meni ovi paitsi keittiöön, pikkueteiseen wc-komeroon ja vintinrappuun, myös kulmakamariin, jossa oli myös uuni ja komero. Taloja oli periaatteessa kahta eri mallia: talot kylän halki kulkevan tien eri puolilla olivat erimallisia.

Taloissa oli rappu-osassa ”aitta” (kylmävarasto) ja puuliiteri. Asuntojen alla oli talouskellarit, jonne raput meni pikkueteisestä (tuulikaapista). Isosta eteisestä meni raput avovintille, joissa oli hyvät säilytystilat lautalattioiden ansiosta ja kesäisin siellä usein nukuttiinkin. Isosta eteisestä meni ovi myös ”vessaan” (wc:tä varten rakennettuun tilaan, joka oli kuitenkin vain säilytyskomero, wc-kalusteita ja putkistoja siellä ei ollut, vaikka taloissa oli vesijohdot, kylmä vesi ja viemärit.)

Huoneet lämmitettiin puu-uuneilla. Taloissa oli ”tuplat” ikkunoissa.

Kesäisin tehtiin talven polttopuut puuhellaa ja 3 huoneen uuneja varten. Se oli hurja savotta, jossa lapsetkin joutuivat aina kärräämään ja pinoamaan klapeja. Puut ”tehtiin” Valmetin ”metsätonteilta” haloiksi ja risukasoiksi, ajettiin kotiin, pinottiin kuivamaan, sahattiin ja rahdattiin liiteriin jossa ne pinottiin kattoon asti ulottuviksi pinoiksi. Tietysti täytyi vielä pilkkoakin ennen sisään tuomista.

Palokunnan talon vierellä Taipaleessa oli perunamaatontit, joihin keväällä istutettiin perunat ja syksyllä kaivettiin ja säkit ajettiin kotiin Valmetin kuorma-autoilla.

Yksityisillä ei silloin ollut juuri autoja, joillakin oli moottoripyöriä. Polkupyörillä, kelkoilla, suksilla ja kävellen kuljettiin kouluun Taipaleen kansakouluun ja kirjastoon sittemmin keskikouluun tai asioille Hallin keskustaan (apteekkiin, lääkäriin, kirjakauppaan, postiin, Hokan kauppaan jne) Lähin bussipysäkki Mäntän suuntaan oli Sukupuussa, Jämsän ja Länkipohjan suuntiin pääsi vain Hallin keskustasta kirjakaupan luota, jossa oli ”linja-autoasema”-pysäkki. Esimerkiksi hammaslääkäriä ei ollut Hallissa pitkään, piti mennä Länkipohjaan tai Mänttään. Kansakoulussa kunnanlääkäri lasten terveystarkastuksessa väänsi lusikanvarrella irtoavat maitohampaat, ja sitä pelättiin, samoin kuin selkään annettua jäykkäkouristusrokotusta, se kun sattui todella.

Kesäisin uimassa käytiin Hallin uimalaitoksella, jossa lapset eväiden kanssa vietti koko päivän tai hiukan lähemmäs Taipaleen lammelle (jossa ei ollut pohjaa) Polkupyörä oli välttämätön, silloinkin tuli hiki matkalla mennen tullen. Joskus käytiin myös Lintulammen kämpällä ja salaa myös saunan takana olevan padon reunassa kastautumassa. Sinne oli ehdoton kielto mennä.

Wc oli kaukana; kahden vastakkain sijaitseva talon (4 asunnon) puucee-rakennus sijaitsi tonttien välisellä rajalla. Pakkasilla ehti jäätyä jo matkalla, pimeässä pelotti ja talvisin oli aina kova homma lapioida tie huussiin. Silloin oli talvisin vielä kovat pakkaset ja paljon lunta.

Vehkaojalle tulevan tien varressa oli osuuskauppa hiukan ennen kylää. Myöhemmin kauppa vaihtoi paikkaa kahteenkin kertaan osuuskaupan talosta yhteen asuntoon. Lisäksi Airan kauppa oli jonkin aikaa myös Vehkaojalla.

Vehkaojalla aloitti myös ”päiväkoti” Vehkaojantiellä yhden asunnon kulmahuoneessa. En tiedä kauanko se toimi. Kirjaston sivukirjasto toimi Vehkaojantiellä jonkin asunnon kulmahuoneessa siihen asti kuin Taipaleen koulua laajennettiin ja sen alakertaan tuli kirjasto.

Helluntaiseurakunta piti pyhäkoulua lapsille. Myöhemmin myös kiertäviä elokuvien esittäjiä vieraili Vehkaojalla.

Valmet järjesti palokunnantalolla joulujuhlan lapsille ja siellä nähtiin usein myös piirrettyjä elokuvia. Aikuisten pikkujouluissa kävi esiintymässä myös Tampereen Työväen Teatteri ja siellä nähtiin legendaariset Elna Hellman, Eero Roine, Raakel Laakso, Sylvi Salonen, Vili Auvinen ym.

Keväisin tehdas järjesti lapsille juhlan, jossa oli ongintaa ym.

Kesän ja syksyn ohjelmaan myös lapsilla kuuluivat marjaretket vanhempien kanssa. Kouluunkin piti viedä syksyllä puolukoita, joista sitten meille tehtiin puolukkapuuroa. Puolukka- ja mustikkamaat olivat ympäristössä kankailla ja vuorilla, viereisillä soilla oli lakkoja ja karpaloita, vatukoita kuulosteltiin aina, että missä on ollut hakkuita aiemmin. Kaukanakin metsäteiden varsilla oleville hakkuurinteille sitten suunnisti koko kylä ja kaikille riitti marjaa. Samoin sienestettiin. Saunan rinteessä ja sahan alueella oli korvasieniäkin, mutta meillä niitä ei uskallettu laittaa.

Kesällä tehtiin tietysti myös iso varasto vihtoja talvea varten vintille kuivumaan.

(Kuva näkyy tässä pienenä, mutta jos sen tallentaa, saa kuvasta paremmin yksityiskohtia )

Sauna on muistorikas paikka. Talvisin sinne mentäessä oli pakko pukea hyvin, oli sen verran matkaa. Joskus saunalle pesiytyi torakoitakin, ja niitä sitten ravisteltiin huolellisesti vaatteista ennen päälle pukemista. Sauna oli Vehkaojantien päässä urheilukentän takana iso tiilirakennus. Sen yläkerrassa oli kaksi asuntoa, joissa asui Sipiläiset ja Mustamäet, jotka huolehtivat saunasta. Alhaalla oli iso pesutupa ja mankelihuone. Saunoja oli kaksi isoa saunaa joissa oli iso pukuhuone, ja kaksi pikkusaunaa joihin oli molempiin kaksi pienempää pukuhuonetta. Pienet saunat olivat perhesaunoja, samoin isot saunat viikolla, mutta lauantaina ne lämpisivät myös yleisinä saunoina, toinen miehille ja toinen naisille. Niissä oli ihanat löylyt ja isot lauteet ja vihtoa sai. Laude oli ylhäällä rappusten päässä ja ylhäällä oli hana josta johti letku suihkuun kiukaan päälle, siitä vain hanaa auki kun haluttiin löylyä lisää. Pesuhuoneessa oli penkit ja suihku. Saunojen kiukaat lämmitettiin haloilla ja luukut olivat saunan keskellä olevalla käytävällä. Oli siinä hennoilla naisihmisillä haloissa kantamista.

Pesutupaa sai tilata ja niinpä pyykkiä oli sitten pyykkipäivänä isot kopalliset. Isä teki kumipyöräiset rattaat, joilla oli helppo lykellä kopat saunalle ja takaisin. Tietysti me lapset lykättiin niillä myös toisiamme.

Rautakorventien päässä oli pumppuasema ja alempana hiekkamontussa pumppuhuone. Hiekkamontulla oli talvisin ruhtinaalliset laskettelurinteet, siinä ihan nurkan takana. Talvisin kiersi lähimetsissä ja vuorilla lyhyempiä ja pidempiä latuja, joissa vuorilta alas tulevat mäet olivat melkoisen hurjia (ja ihania) laskettavia.

Vehkaoja sijaitsi hiekkaharjun päällä, vedenjakaja-alueella. Siitä johtuen siellä oli talvisin kovemmat pakkaset, kesäisin kovemmat helteet ja ukkosmyrskyt kesäisin oli hurjia, jos ne tulivat päälle, ympärillä olevat vuoret ja vesistöt aiheuttivat sen.

Vehkaojalle tultaessa täytyi kiivetä ylämäkeä ”pitkämäki” tuntui lapsesta loputtoman pitkältä. Vehkaojalle tuleva tie ja Vehkaojan ”kadut” aurattiin talvella, mutta pyryn tai loskan aikaan ei koskaan tiennyt onko tienpinta sellainen että voi lähteä kouluun pyörällä. Aura-auto kulki, kun kerkisi. Vehkaojalla ja sinne johtavalla tiellä oli myös katuvalot, melko harvassa, mutta oli kuitenkin, joten meitä lapsia ei niin hirveästi pelottanut pimeällä.

Vain yhden kerran muistan, että tuli varoitus susista. Talviaikana lapsetkin kulkivat pimeällä kouluun, ja silloin meille sanottiin ettei kukaan saa liikkua yksin, vain isossa joukossa sai kulkea. Mitään ei onneksi sattunut mutta silloin kyllä pelotti. Kauhulla ajattelin niitä lapsia, jotka silloin yksin tulivat metsätietä pitkin esimerkiksi Parolta kouluun. Kyllä heitä mahtoi pelottaa.

Talvisin teitä ei hiekoitettu, joten kelkka oli hyvä peli - myös lasketteluun. Kymmenen kelkan peräkäin asetettu ”ronkkeli” kiisi ”pitkässä mäessä” ihan pikkumäen päälle asti. Syksyisin oli pimeiden iltojen huvina leikkiä ”rosvoa ja poliisia”. Määrättiin teiden välinen osuus, millä alueella liikuttiin, eikä pimeä pelottanut, koska joka puolella oli taloja ja katuvalot. Talvisin oli luistinrata, jossa mentiin mustaa miestä niin kauan, että varpaat jäätyivät luistimissa. Kotona sai onneksi varpaat sulamaan kun laittoi ne tulikuumaa uunia vasten.

Myös hyppyrimäki oli rakennettu ison suon suunnalla olevan pienen suon rinteeseen, mutta se oli isommille pojille.

Silloin Vehkaojalla oli paljon lapsia, leikkitovereista ei ollut koskaan puutetta. Yhdessä leikittiin ulkona ja sisällä, ulkona karttua, kymmentä tikkua, narunhyppäämistä, puukkomaata, ”pum-pumia” talojen nurkissa, ruudunhyppäämistä, keinuttiin ja hypittiin pituutta keinusta. Kiivettiin myös katolle ja hypättiin sieltä alas mikä oli tietysti kiellettyä). Hiekkaa oli yllin kyllin rakentaa hiekkakyliä ja lähimetsässä tehtiin sammalleikkejä.

Talvisin tehtiin vanhempien avustuksella pihaan villikelkka, valtavan korkea liukumäki tai useana talvena jopa 3 kerroksinen lumilinnaluolasto, jossa sitten mentiin mahat märkinä liukuen littaa. Yksi hullu huvitus oli puujaloilla käveleminen pitkin kylää (puuaidoilta oli helppo nousta jaloille) Sisällä leikittiin piilosta, sokkoa, pelattiin erilaisia pelejä, leikittiin tietysti tytöt nukeilla ja paperinukeilla, ja muistokirjoihin liimattiin kiiltokuvia ja kirjoitettiin värssyjä.

Hallissa oli myös elokuvateatteri ja koulusta meitä vietiin myös elokuviin.

Silloin ei vielä ollut televisiota, mutta ainakin meillä kuunneltiin paljon radiota, kuunnelmia, hupailuita, uutisia, urheilua, kaikkea mahdollista. Helsingin olympialaisia varten isä osti uuden ison radion ja tilasi Helsingin sanomat olympialaisten ajaksi. Tietysti kuunneltiin sen ajan iskelmiä ja lauantain toivottuja ja myöhemmin rokkia. Isompana osattiin kyllä hakea esille särisevä Radio Luxenburgkin. Aamuisin vain oli ärsyttävää, että kun silmät ristissä yritti herätä kouluun lähtöä varten, radiosta tuli aina sellokonserttoja.

Lehtiä tuli Seura ja Apu, Kotiliesi, Aamulehti, Kuorevesi-Mänttä-Vilppula. Armi Kuuselan tarinaa oli jännittävää lukea Seurasta. Kirjakaupasta keskikouluaikaan käytiin ostamassa Ajan Sävel ja Elokuva-aitta. Kirjasto luettiin läpi ja piirreltiin, tehtiin kaikenlaista; oli aikaa läksyjen ohellakin, kun aika ei mennyt television tai tietokoneen ja tietokonepelien vieressä istuessa.

Liikunta oli sekä hyöty- että huviliikuntaa. Hallissa toimivien Toverien ja Kärjen urheiluseurojen voimisteluryhmissä, jalkapallo- ja jääkiekkojoukkueissa käytiin muun liikkumisen ohella. Siten päästiin myös piirijuhlille Tampereelle ja Liittojuhlille Helsinkiin esiintymään (rankkaa oli: Helsingistä tultua oltiin mustia kuin nokikolarit ja nukuin äidin mukaan 14 tuntia putkeen kun pääsin omaan sänkyyni)

Hyötyliikuntaa oli myös lasten homma viedä evästä tehtaalle ylitöissä olevalle isälle.

Se, että lapset olivat yhdessä, toi myös turvallisuutta ja opetti vastuuta, ja oppihan siinä myös pitämään puolensa ja pärjäämään sekä hyväksymään erilaisista perheistä tulevia lapsia.

Kun muutimme Vehkaojalle pyöriskelin kelkan kanssa talon nurkilla, ympäristön lapset kiertelivät minua, kunnes lopulta ”hyökkäsivät” ja joku rohkea sanoi” saat selkääs ellet sano nimees”. Sen jälkeen olimme kavereita. Muistan kyllä senkin kun liki 10-vuotiaana olin rajussa nyrkkitappelussa pojan kanssa ja ympärillä oli rinki lapsia yllyttämässä.

Myös nykyisin peräänkuulutettu yhteisöllisyys oli normaali olotila. Perheet kävivät kylässä, rouvat piipahtivat päiväkahvilla kutsumatta, ihmiset tunsivat toisensa, tekivät talkoilla ja auttoivat toisiaan.

Yhteisöllisyyttä oli ilmeisesti sekin, että postinkantajalle kerättiin joka joulu joululahjaraha. Monena jouluaatonaattona kiersin kirjekuoren kanssa koputtamassa keittiön ovia ja keräämässä lahjarahaa, joka sitten aattona annettiin postinkantajalle. Siihen aikaan vain harvat pitivät ulko-ovia lukittuina päiväaikaan. Postinkantaja todella ansaitsi pienen kiitoksensa. Halki tuulen ja tuiskun, säässä kuin säässä, hän kantoi postin jokaiseen kotiin ulko-oven postiluukusta sisälle pudottaen, sanomalehdet ja kaikki samassa lastissa.

Vehkaojalla oli usein myös huutokauppoja. oli tapana että kun perhe muutti kauemmas ja roinaa oli kertynyt, pidettiin huutokauppa. Väki alkoi enemmän vaihtua, kun miehet vaihtoivat toisiin tehtaisiin töihin ja todella isoja huutokauppoja oli kun perhe lähti Amerikan ihmemaahan siirtolaiseksi, silloin perheet laittoivat lähes kaiken rahaksi. Ainakin kahden luokkatoverini perhe lähti Amerikkaan Vehkaojalta.

Talot olivat puuelementtitaloja. Kun ne myytiin purettaviksi kentän tieltä, arkkitehdit piirsivät myös talomalleja, joissa elementtejä voitiin käyttää. Kellestentie 14 (”Tapiola”) on yksi niistä taloista.

Valkeakoskella 17.12.2008