POJAT OLI POIKIA VEHKAOJALLAKIN!!

Tarina 1.

Sehän on selvääkin selvempää, että äidit puolustavat, kannustavat, toivovat kaikkea hyvää lapsilleen. Varsinkin poikalapsilleen. Mutta siinä äärettömässä hyvyydessään he eivät voi välttyä kylvämästä kielletyn hedelmän siemeniä poikalapsiensa mieleen. Näin on käynyt myös minun kohdallani.

Ollessamme koko perheen voimin: isä, äiti, siskoni Hilkka ja minä, kylässä Setälällä Vehkaojalla, niin kahvipöytäpuhe siirtyi tupakointiin. Perheen isät Unto ja Aaro kun juuri laittoivat tupakaksi. Setälän pojat olivat hiukan nuorempia kuin minä ja lupaavia urheilijan alkuja silloin. Tämä tapahtui 50-luvun alussa, koska olimme jommankumman pojan syntymäpäivillä. Syntymäpäiviä ei vietetty yli 10-vuotiaille silloin.

Setälän Aili sen aloitti: ”Meidän pojat eivät kyllä koskaan ala polttaa tupakkaa. Eihän se sovi urheilijalle ja onhan se…”

Hän oli ainakin osittain oikeassa. Reijo, vanhempi pojista ei tietääkseni ole koskaan polttanut. Mutta Ristosta en mene takuuseen; ainakin joskus tupakkaharjoituksissa olimme Riston kanssa Vehkaojan sahan lautatapulin välissä.

”Ei meidän Heikkikään koskaan ala polttaa. Ethän vaan”, minun äitini sanoi. Samalla katsoi minuun ja haroi tukkaani.

Minä oikein säikähdin, koska edessäni ollut täysi kuppi kaatui hienolle pöytäliinalle. Siitähän riemu nousi: ”Mitä sinä nyt sillälailla, voi, voi…”

Pöytäliinan vaihtohan siitä tuli, mutta hyvä puoli asiassa oli, että puheet tupakoinnista päättyivät sillä erää siihen.

Syy käyttäytymiseeni oli selvä. Olin jo kokeillut tuota kiellettyä hedelmää. Amerikan setä Uno oli käydessään Suomessa v.-51 tuonut isälleni mm. Chesterfield-merkkistä tupakkaa. Isäni säilytti sitä kirjoituspöydän laatikossa. Aski oli vajaa. Tai oli siinä laatikossa 3 sikariakin, mutta niihin en tietenkään arvannut koskea. Mutta yksi tupakka? Ei kai isä sitä huomaa? Onkohan edes niitä niin tarkkaan laskenutkaan? Siispä yksi taskuun.

Oli se tosi mieleenpainuva kokemus, kun sen sitten poltin. Menin pitkälle kylältä pois Lintulammin suuntaan. Siellä oli kapeahko metsätie, jonka päässä sytytin tupakkani. Kävelin metsätietä pitkin ja pussuttelin tupakkaani niin kuin olin elokuvissakin nähnyt tehtävän. Tunsin olevani TOSI MIES. Harmi vaan kun kukaan kavereistani ei ollut näkemässä. En kyllä yhtään muista miltä se maistui, eikä siitä mitään himoa tullut…silloin.

Tarina 2.

Joku pojista oli oli käynyt tutkimusmatkalla piikkilanka-aidan sisäpuolella ja tehnyt pikku reiän aitaan. Aidan Vehkaojan päässä oli paljon sodissa romuuntuneita : mm. iso Blenheim ja Messersmittejä ym. Kyllähän niissä koneissa oli kiva leikkiäkin, mutta sieltä romujen keskeltä löytyi harmaa puuhökkelikin, joka oli ammuksia puolillaan. Ne olivat romukoneiden tykkien ammusten loput, mitkä ei sodassa päässeet tekemään tuhojaan. Ammukset olivat 20 mm. valojuova-tykin ja samalla lailla vitjassa kuin normaalissa konekiväärissäkin. Me pojat tehtiin kaksi retkeä piikkilanka-aidan sisäpuolelle ja toimme omaan varastoon niin paljon kuin jaksoimme kantaa.

Täytyihän meidän saada paukettakin aikaan. Siis Kivilouskalle, joka oli Vehkaojan saunan takana ojan toisella puolen. Sieltä oli louhittu kiveä, mutta oli siellä vielä isoja lohkareitakin. Seuraavana päivänä koulusta päästyä mentiin tekemään nuotio kivipaasien väliin. Sitten laskimme 20 ammusta, jotka laitoimme nuotioon..Yhdessä sitten laskettiin montako räjähdystä oli tullut. Oli kyllä hienoa kuunnella sitä pauketta, mutta vaikka kuinka tarkkaan laskimmekin, tuli 21. paukku. Mitä nyt??? Vanhin kavereista sitten ymmärsi, että nuotiossa patruunat ja nallit voivat posahtaa eri aikaan (=tosi). Siitä tuli sitten pitkä ilta kyköttäessä kiven takana ja varrotessa nuotion sammumista.

P.s. ”Missä on oltu? Nokinaama ja läksyt tekemättä!”

En kyllä muista miten puolustauduin.

Tarina 3

Vehkaojan ajan muisteloita siltä ajalta, kun Pihlajavuoren tunnelia louhittiin:

Sillä tunnelilla ei ole minkäänlaista käyttöä tänäkään päivänä, mutta lentokenttää jatkettaessa sen kivi- ja sepelimäärä oli koko louhimisen tarkoitus. Muistan, kun pikkupoikina Vehkaojalla olimme kyttäämässä kyytejä kuorma-autojen kuljettajilta. Autoja oli ainakin kymmenen, jotka olivat yksityisiä ja ajoivat kilpaa, kuka pääsee välpälle lastaamaan ensin. Murska-asemalta tuli koko ajan kyllä tavaraa. Yks Mänttäläinen Traderin omistaja ja kuljettava kertoi ostaneensa auton tätä savottaa varten ja auto oli loppu, kun savotta päättyi. Mahtoi tulla silti kilometrejäkin, vaikka kuljetusmatka oli vain n. 3-5 km.

Tämä oli vain johdatus niihin temppuihin, joita teimme.

Yhden vanhemman pojan johdolla kävimme varastamassa louhintatyömaalla laatikollisen dynamiittia,sytytyslankaa ja nallit.

Me Vehkaojan pojat olimme innokkaita käymään mato-ongella, milloin missäkin, kun niitä lampia oli ympäristössä paljon ja olihan Kolhinselkäkin lähellä. Kaloja saatiin hyvin vaihtelevasti.

Mutta nyt uskottiin, että varmasti tulee kalaa, kunhan menemme Kivijärvelle. Ja ei tarvita onkiakaan mukaan. Kivijärvi on enkä n. 5-7 km päässä Vehkaojalta; ensin Lintulammin metsäkämpälle Pihlaiston suuntaan, sitten siitä alkoi leveähkö polku Kivijärven metsäkämpälle.

Metsäkämpällä ei ollut enää siinä vaiheessa mitään metsä-alan toimintaa, joten olimme vierailleet siellä jo usean kerran ja yleensä yökylässä. Polkupyörillä sinne oli helppo mennä. En muista kuinka monen pojan ryhmä silloin lähti, uskoisin 4-5, koska siellä ei ollut enempää nukkumapaikkoja paitsi lattialla..

Vanhempi kaverimme piti meille nuoremmille menomatkalla pienen oppitunnin dynamiitista. Hän otti yhden pötkön ja käski meidän sivellä siitä ohut kerros kumpaankin kämmeneen. Sitten hän käski meidän lyödä kämmenet voimakkaasti yhteen. Ei keneltäkään lapaluut menneet sijoiltaan, mutta kyllä ainakin minulta lensi kädet voimakkaasti selän taakse. Ei siitä räjähdystä kuulunut, eikä mikään paikka kipeytynyt, mutta en totisesti kehota ketään kokeilemaan.

Edellispäivänä oli satanut ja polun notkelmaan oli keräytynyt iso lammikko, mikä olisi vaikea kastumatta ylittää. Niinpä hän otti kaksi pötköä, pani nallit ja tarpeeksi sytytyslankaa, sytytti ja heitti ne lammikkoon. Pussahdus ja vesi oli poissa ja me kuivin jaloin yli.

Kivijärven kämppä oli hyvässä kunnossa, ei kun majoittumaan ja saunaa lämmittämään… Mutta kun oli palava kiire sitä kalastusta koittamaan. Siinä rannassa oli muutaman metrin laituri, jonka päästä hän heitti ensimmäisen kasapanoksen. Eihän siitä paljon ääntä kuulunut kun se mossahti. Sitten tulosta odottamaan.. Paljon niitä pinnalle nousi, nimittäin pikkurillin mittaisia ahvenia ja kiiskejä. Ei niitä kukaan kerännyt ja pian ne virkosivatkin ja olivat poissa. Tuumattiin, että illemmalla voisi isompiakin olla. Sehän sitten kokeiltiin, mutta samanlaisin tuloksin. Yhdessä todettiin, että ei tämän lammen rannoilla olekaan isompia kaloja. Meillä ei ollut venettä käytössä. Tiesimme kyllä, että siitä lammesta on saatu kunnon ahvenia ja haukia.

Päätimmekin, että ei ollakaan nyt yötä, vaan mosautetaan loput dynamiitit kerralla leton alla. Siis hiukan sivummalla ja tarpeeksi iso reikä lettoon, että ylettää sen alapuolelle. Näin tehtiin. Kyllä oli komia mosaus, letto hävisi siitä kohtaa kokonaan ja lensikin korkealle.

Arvatkaa puhuttiinko tästä kotona?

29.01.2009 HEIKKI TAIVIO