AIRAN KAUPPA VEHKAOJALLA 1954-1962

Airan kauppa

Vehkaojalla osuuskaupan ja asuintalojen välillä sijaitsi vanhempiemme omistama silloisen Hallissa olevan Kukka- ja sekatavaraliike Airan sivuliike. Liikkeen oli perustanut pieneen, vaatimattomaan parakkiin Siiri Kelonen. Perustamisvuotta emme tiedä. Kelonen tarjosi liikettä isällemme Aarne Airalle, ja kaupat syntyivätkin vuonna 1954. Parakki ei kuulunut kauppaan, se oli vuokralla Valmetilta.

Airan kauppana toiminta alkoi vuonna 1954. Ensimmäisinä myyjinä kaupassa toimivat nuoret neitokaiset Airi Aira ja Elvi Rajala. Myöhempinä vuosina vehkaojalainen Eeva Valtanen hoiti itsenäisesti liikettä. Apulaisina hänellä olivat mm. Ritva Aira koulujen ja opiskelujen loma-aikoina ja noin vuoden ajan Yrjö Saarteinen.

Kaupparakennus oli pieni ja vaatimaton. Siinä oli varsinainen kauppahuone, varasto ja eteistila, joka sekin toimi osittain varastona. Rakennuksen kylkeen oli tehty matalahko lisätila, joka oli lähes täynnä sahanpuruja. Sahanpurujen seassa säilytettiin jäitä, joita nostettiin talvisin Kolhinselästä lihan, makkaroiden, maidon yms-tuotteiden kylminä pitämiseksi. Eteisen lattian alla oli laudoilla vuorattu monttu, jossa em. tuotteita säilytettiin jäissä silloin, kun ne eivät olleet esillä tiskillä.

Kauppaa kiersi L:n muotoinen tiski. Tavarat olivat hyllyissä ja laareissa tiskin takana, missä maitotonkillakin oli paikkansa. Joitakin tavaroita haettiin asiakkaille varastosta. Asiakkaat pysyttelivät tiskin toisella puolella. Siellä taisi olla muutama tuoli vuoroaan odottaville tai muuten juttelemaan jääville asiakkaille. Jotkut asiakkaista tapasivat viettää siellä aikaansa hyvinkin pitkään.

Myytävät tavarat

Kaupassa myytiin kaikkia sen ajan perusruokatarvikkeita. Tärkeimpiä olivat maito, leipä, liha, makkarat, jauhot, kahvi, suola, sokeri, mausteet. Lihaa oli muistaaksemme kolmea lajia, sikaa, nautaa ja jauhelihaa. Maito mitattiin asiakkaiden ”hinkkeihin” litran mitalla isoista, painavista tonkista ja kerma pienestä tonkasta desin mitalla lasipurkkiin tai suoraan asiakkaan ”kermanekkaan”. Yleensä lorautettiin ylimääräinen loraus täysien mittojen lisäksi. Voi tuli isona 25 kilon könttinä. Se pyrittiin paloittelemaan etukäteen valmiiksi voipaperipaketteihin. Myös hiiva paloiteltiin kaupassa. Se tuli kauppaan kilon pakettina ja siitä leikattiin karhulangalla asiakkaan toivomuksen mukaisia paloja. Ainakaan alkuvuosina ei tainnut olla makkaran siivutuskonetta. Jos asiakas halusi makkaran siivuina, ne yritettiin leikata veitsellä mahdollisimman ohuiksi. Olikohan silloin muita makkaralajikkeita kuin tee-, lauantai-, sipuli-, berliini- ja bekonimakkara. Nykyistä lenkkiä vastaavaa olivat suomimakkara ja erikoissuomimakkara. Suomimakkaraa taidettiin kutsua hampparin käyräksi. Silloin makkarat maistuivatkin vielä ihan oikeilta makkaroilta. Kahvipaketit olivat papuina, Paulaa, Santosta, Sinettiä, Kultapalloa... Kaupassa oli iso sähkökäyttöinen kahvimylly, siinä oli 0-5 karkeusastetta. Kahvia ostaessa asiakas ilmoitti millä numerolla jauhetaan. Esim. ”Paulaa paketti, kakkosella”. Joillekin kahvi piti jauhaa kahteen kertaan, jotkut ostivat kahvinsa papuina ja jauhoivat sen itse kotona käsikäyttöisellä myllyllä. Kahvin jauhaminen jättikin kauppaan leijailemaan oman ominaishajunsa tai tuoksunsa. Toinen vahva haju tuli sillistä. Silli tuli kauppaan isossa tynnyrissä, jota pidettiin eteistilassa. Sieltä sillit haettiin asiakkaille ja pakattiin tiiviiseen voipaperipakettiin. Vahvan hajun takia emme tykänneet yhtään sillin myynnistä, mutta eipähän sitä sopinut nirsoilla.

Tavaran hankinta

Maito, leipä ja lihatuotteet tulivat kauppaan suoraan tuottajien omina kuljetuksina. Ainoa kuva mikä Vehkaojan liikkeestämme löytyy, on oheinen kaupan alkuaikoina otettu kuva, jossa Airi ja Elvi poseeraavat kaupan edessä seisovan Nurmisen maitoauton vieressä. Tyttöjen keskellä on aina iloinen maitokuski Aimo Nurminen. Leipää taisi tulla pariltakin leipomolta. Aivan varmasti emme muista oliko silloin jo Hallissa oma, Markkulanmäellä sijaitseva leipomo.

Muuta tavaraa toimme etupäässä Hallin pääliikkeen kautta omalla Fordson Major-merkkisellä pakettiautolla. Tavarankuljettajina toimimme myös me lapset ja nuoret polkupyörillä. Ritvalle ovat jääneet erityisesti mieleen kanojen kasvattajilta suoraan ostettujen kananmunien kuljetus korilla polkupyörän sarvessa tai toisella kädellä kannattaen. Kieli keskellä suuta siinä sai ajaa, kun ajoreitiksi valitsin usein lentokentän vasenta laitaa kulkeneen kivikkoisen ja juurikkoisen oikopolun. En muista, että täydellistä katastrofia olisi koskaan syntynyt. Samalla tavalla kuljetettiin usein oman kauppapuutarhan kasvihuoneesta kerättyjä tomaattejakin. Usein oli ”tarakalla” myös lasti polttopuita, jos varasto kaupalla oli päässyt loppumaan. Kauppaahan lämmitettiin kaupan asiakaspuolella sijainneella pönttöuunilla.

Asiakaskunta

Asiakkaat koostuivat pääosin Vehkaojan asukkaista, talouksiahan oli noin 100. Joitakin asiakkaita saattoi poiketa ympäröivältä maaseudulta ja tukkikämpältä. Laskimme joskus, että n. 70-75 % Vehkaojan asukkaista käytti säännöllisesti meidän kauppaamme ostostensa tekoon. Sen ajan tapana oli useimmiten, että tavara ostettiin ns. vastakirjalla. Kaupassa oli iso mustakantinen vihko, johon ostosten loppusumma merkittiin. Asiakkaalla oli oma pieni sinikantinen vihkonsa, johon tuli vastaava summa. Tilipäivää edeltävänä päivänä mustan vihkon ostossummat laskettiin yhteen, ja asiakas ynnäsi oman vihkonsa. Tilipäivänä asiakas maksoi kertyneet ostot. Aina eivät rahat riittäneet koko summan maksamiseen. Velkaa lyhennettiin usein lapsilisillä tai muilla tilapäisillä tuloilla. Tilipäivä oli silloin yleisimmin kaksi kertaa kuukaudessa. Ruokatavaroiden menekki oli perheillä aika vakio, sen mukaan oli helpohkoa tilata tavaraa sopivat määrät.

Vehkaojan asukkaat olivat pääosin nuoria ja keski-ikäisiä perheitä. Ostokset tekivät tavallisimmin perheenemännät. Rouviksi me nuoret ainakin muistaaksemme heitä kutsuimme. Ehkä joku oli tehnyt sinunkaupatkin. Ruokatunnilla ja töiden jälkeen poikkesi myös miesasiakkaita ja perheen nuorisoa. Asiakkaat olivat yleensä hyvin mukavia, ja kun vuosittain miltei päivittäin tavattiin, oltiin hyviä tuttuja kaikkien kanssa. Yleensä ne tärkeimmät kuulumiset kaupassa vaihdettiin, jos ei aina myyjien kanssa, niin asiakkaat keskenään. Kyllä perheen ilot ja surut tulivat aika tutuiksi. Me pidimme kaikkea kuulemaamme luottamuksen osoituksena meille myyjille. Jälkeen päin olemme monesti miettineet asiakkaittemme luonteenpiirteitä. Tietenkin siihen joukkoon mahtui monenlaisia ihmisiä; hiljaisia, vilkkaita, iloisia, jöröjä, tempperamentikkaita, yhtäkaikki kaikki omalla tavallaan hienoja, hyviä ihmisiä.

Erityisen lämpimänä on Ritvan mieleen jäänyt esim. Suorannan Anna-Liisa-rouva. Suorannan perheessähän oli ainakin seitsemän veljestä. Ei varmaan ollut aina helppoa sellaisen poikalauman kanssa, mutta aina äiti-Suoranta jaksoi olla hyväntuulinen ja ystävällinen. Siinä vaiheessa kun kaksospojat Seppo ja Sakari olivat pieniä, olivat he melkein aina äidin tai Esko-veljen mukana kaupassa. Minusta oli hauskaa jututtaa poikia, etenkin Seppo oli vilkas poika. Kiusasin usein heitä kysymällä heidän nimiään. Seppo vastasi: ”Teppo ja Takali” ja minä ”ai Teppo ja Takali”, johon Seppo jo vähän vihaisesti ja seuraavalla kerralla tosi vihaisesti, ”ei kun Teppo ja Takali”, no lopulta minä sanoin, että ”ai, Seppo ja Sakari”. Siihen Seppo sitten jo lauhtuneena totesi, ” niin Teppo ja Takali”. Ja jälleen yksimielisyys vallitsi keskuudessamme!

Puputin rouva kasvatti ainakin jossakin määrin mansikoita. Muistamme kuinka mansikka-aikaan kävimme niitä ostamassa . Kaupan takahuoneessa sitten popsimme mansikoita sokerin ja paksun kerman kera. Kermaa lorautettiin aimo annos tonkasta desin mitalla! Ei silloin kaloreista niuhotettu tai ei taidettu tietääkään mitään niiden päälle. Kyllä se jossain vaiheessa meissä näkyikin! Silloin tällöin meitä kutsuttiin syömään tai päiväkahville johonkin kotiin. Venhot asuivat naapurissa, ja usein saatiin päiväkahvikutsu juuri Venhon Maijalta.

Ystävällisyys oli välillä ”käsin kosketeltavaa”.

Miesasiakkaista on erityisesti jäänyt mieleen Saarikosken Pentti. Oli hauskaa, kun Pentti tuli kauppaan. Aina hän oli iloinen, suu naurussa, ja ne Penan hauskat jutut saivat kyllä meidätkin takuuvarmasti nauramaan. Jotkut nuoret miehet saivat meidät sitten jostakin syystä yhtä takuuvarmasti punastumaan!

Ainut miesmyyjämme oli ehkä vuoden ajan nuori Saarteisen Yrjö. Hän oli erityisesti rouvien mieleen. Ei siinä sen kummempaa ollut, Yrjö vain oli niin hauska ja palvelevainen, ettei hänestä voinut olla pitämättä.

Nymanneilla oli paljon lapsia, tytöt olivat jo silloin toinen toistaan kauniimpia. He tulivat Vehkaojalle ilmeisesti Vaasasta ja puhuivatkin vähän murtaen Suomea. Yhden miehen palkalla niin suuren perheen elättäminen oli silloin vaikeaa. Muistamme, että äitimme Martta järjesti mm.vaatekeräyksen heidän hyväkseen. Perhe oli siitä hyvin kiitollinen. Muutama vuosi heidän Kanadaan muuttonsa jälkeen saimme lukea ja nähdä lehdistä ainakin vanhempien tyttöjen Tamaran ja Cesian hurjan nousujohteisesta urasta maailmalla huippumannekiineina. Kyllä he olivat tosi upeita ja kauniita!

Myös tanskalainen Larssenin perhe puhui ”hoonohkoa Soomea”. Heillä oli myös paljon lapsia. Airi muistaa kuulleensa kerrottavan, kuinka isä-Larssen lasten meteliin hermostuttuaan huusi: ”Jos ei te ole hilja, niin minä otta niska-perse kiinni ja heittä ovi ulos”. Vai olisiko irvileukapoikien suurentelua asiasta!

Melkein kaikista asiakkaista olisi muistoja ja positiivista kerrottavaa. Tässä vain nostimme esiin joitain tapahtumia ja muistoja.

Kauppa laajenee.....

Parakista kauppa siirtyi muutaman vuoden kuluttua yhteen tyhjentyneeseen asuinhuoneistoon. Muistaaksemme kaupan hoitajamme Eeva Valtanen perheineen asui rakennuksen toisessa päässä. Tilojen lisäys mahdollisti kaupan ajanmukaistamisenkin. Ainakin suuri jääkaappi hankittiin, jolloin jäiden kanssa ”puljaaminen” jäi pois ja tietysti lihatuotteiden säilyvyyskin parani. Taidettiin samaan aikaan hankkia pieni kylmätiskikin sekä makkaran siivutuskone. Myös tavaravalikoimaa laajennettiin tekstiileihin. Kun suurempi huone toimi ruokatavarapuolena, pieni kamari oli tekstiilipuolena.

.....ja loppuu

Lentokentän jatkeeksi tulleen kiitoradan suunnittelu ja rakentaminen oli kuolinisku koko Vehkaojalle ja kaupallemme. Talojen purkaminen rakennustyön alta aloitettiin lentokentän puoleisesta päästä. Kauppatiloja siirrettiin kerran tai kaksi niin, että kauppamme oli lopulta jonkin aikaa ihan perimmäisessä rivissä. Monta vuottahan siinä kentän rakennustyön aikanakin vielä kauppaa pidettiin.

Suurelta osalta kentän rakennustyö kai tehtiin työllistämistöinä tai silloisen kielenkäytön mukaisesti työttömyystöinä. Emme muista kuinka paljon, mutta paljon näitä kentän rakentajia oli tullut Halliin eri puolilta Suomea. Etupäässä nämä työllistetyt olivat nuoria miehiä, joista suuri osa asui Vehkaojan taloissa. Osa väestöstä kun oli jo muuttanut pois. Varmaankin heillä oli työmaaruokala, josta he saivat lämpimän ruuan ruokatunnilla, mutta aamu- ja iltapalat he laittoivat itse. Muistamme kuinka neljän jälkeen kauppa tulvahti täyteen iloisia nuoria miehiä. Voi sitä ranskanleivän ja lenkkimakkaran menekkiä silloin! Ja tietenkin oli muutenkin hauskaa katsella ja kuunnella nuoria miehiä, nuoria kun itsekin silloin olimme.

Airi muistaa, että jossain vaiheessa tuli muotiin ja myyntiin puuvillamolskista valmistettuja mustia miesten pusakoita ja housuja Ne olivat vähän nykyisten farkkuasujen mallisia ja niissä oli tehosteena hopean värisiä nappeja ja ompeleita. Niiden menekki oli silloin suurta. Niitä oli Hallinkin pojilla, mutta erityisesti näillä kentän rakentajilla niitä oli niin paljon, että tästä mustasta asusta tuli heille kuin joku yhteinen tavaramerkki.

Hallin pojat katselivat karsaasti nuoria kentän rakentajia. Veiväthän he monelta pojalta valmiiksi katsotun mielitietyn, ja kilpailu seudun tytöistä oli välillä kovaakin. Monet tappelut tytöistä kuulemma vuosien mittaan käytiin. Kuka lienee ollut ensimmäisenä nimen antaja, mutta ”Mau mau- miehiksi” kylän pojat nämä kentän rakentajat ristivät ja kohta nimi lyheni ”Maukuksi”. Se jäikin ihan yleiseksi yksittäiseksi nimeksi ja ”Maukut” käsitteeksi koko joukosta.

Viimeiset kaupat tehtiin Airan kaupassa Vehkaojalla vuoden 1962 alkupuolella. Me myyjinä siellä olleet Airi ja Ritva muistelemme Vehkaojan aikoja mukavina, vaihtelevina aikoina ja kaikkia asiakkaitamme suurella lämmöllä. Kovin monia sen ajan aikuisia asiakkaita ei ole enää muistelemassa Vehkaojan aikoja. Lapset ja lastenlapset ovat siirtyneet markettien asiakkaiksi. On vaikeaa kuvitella millaisia heidän kauppamuistonsa mahtavat olla neljän-viidenkymmenen vuoden kuluttua.

Muuramessa 2. päivänä maaliskuuta 2009

Airi Aira ja Ritva Saras, o.s. Aira